Saksalaiset seinähedelmäpelit
HistoriaaSaksalaisten raha-automaattien historia alkaa ainakin jo 1900-luvun alusta. Ensimmäiset automaatit olivat kymmenluvulta lähtien Bajazzo -automaatteja ja niiden variaatioita. Pelit saivat vankan suosion ja 20-luvulle tultaessa pelejä olikin jo tuhansia. Päättäjät näkivät tässä uhkapeliongelman, mutta pelejä pyrittiin markkinoimaan aluksi taitavuuskoeautomaatteina eikä uhkapeleinä. 20-luvun lopulla lait muuttuivat Saksassa ja lopulta kaikki peliautomaatit muuttuivat laittomiksi. Saksalaiset operoijat rantautuivat siellä turhiksi jääneiden pelien kanssa Suomeen, jolloin meilläkin saatiin ensimakua rahapeleistä "pajatson" merkeissä. Suomessa koettiinkin sitten hieman samantapainen kilpajuoksu operaattorien ja lainsäätäjien kanssa 30-luvulla, jonka seurauksena Raha-automaattiyhdistys perustettiin. Operaattorit siirtyivät Suomesta eteenpäin Norjaan, jossa pelitoiminnan lait olivat vielä lapsenkengissään. Sodan jälkeen Saksassa oltiin sallivampia rahapelitoiminnalle ja pelit yleistyivät ja kehittyivät erittäin voimakkaasti. Myöhemmin lakimuutokset ja säätelyt ovat muutamaankin otteeseen muuttaneet pelien ominaisuuksia, ja toimintatapoja - viimeksi vuonna 2003, jolloin peleihin vaadittiin elektroniset operointilisenssit. SeinämalliSaksalaiset ovat jostain syystä mieltyneet seinämallisiin, suhteellisen pienikokoisiin automaatteihin. Bajazzot, Siniset ihmeet ja vastaavat taitavuuskoeautomaatit olivat hyvin usein seinämallisia laatikoita. Myöhemmin Rotamint -tyyppiset kiekkokoneet ja vastaavat jatkoivat tätä perinnettä. Nykyäänkin raha-automaatit noudattelevat siellä pääasiassa samaa pelkistettyä muotoa, vaikka ovatkin jo aika suurikokoisia esikuviinsa verrattuna. Syynä lienee se, että pelejä saattaa operoida sijoituspaikka itse, jolloin minkäänlaista kassakaappimaista ratkaisua ei tarvita kun peli on valvovan silmän alla koko ajan. Kompakti koko auttaa myös pelin sijoittelussa. Nykyään muoto ja koko saattaa olla jotenkin standardoitu - niin samanlaisia pelit eri valmistajilla ovat. Kuitenkin kasinomalliset peliautomaatit ovat koko ajan yleistymässä, koska pelivalmistajat tekevät pelejä tietenkin myös vientiin. Video- ja kosketusnäytöt ovat myös tuoneet omat haasteensa perinteiseen, pieneen laatikkomuotoiluun. Toiminta1950- ja 60-luvuilla saksalaiset peliautomaatit olivat vielä mekaanisia ja toimivat esimerkiksi käynnistyskahvojen jousivoimalla. 60-luvulla sähkö tuli laajemmin mukaan peleihin, mutta lähinnä vain taustavalaistuksena. 70-luvun alusta pelit olivatkin jo täysin sähkömekaanisia ja 80-luvulta lähtien mikropiirit ovatkin pyörittäneet pelejä. Peleihin tuli vilkkuvien valojen rinnalle myös piipittävä ääni. 2000-luvun alun juttuja ovat olleet LED-valaistus, moniväriledit, MP3-musiikki sekä äänitehosteet. Viimeisimmissä peleissä mekaaniset kelat on korvattu kokonaan näytöllä ja hienoimissa kosketusnäytöllä. Tämä on kirjoittajan mielestä hieman sääli. LED:it ja saksalaisella musiikkimaulla varustetut pelit vielä menettelevät, mutta arvonnan soisi tapahtuvan aidoilla keloilla tai kiekoilla. Kaikesta animaatiosta huolimatta videoautomaatit jäävät aina hieman hengettömiksi. Toimintatavasta huolimatta saksalaiset raha-automaatit ovat kuitenkin suomalaisia räikeämpiä ja äänekkäämpiä. "Bang for the buck" on taattu. PelityypitRotamint -tyyppiset kiekkokoneet ja niiden variaatiot olivat pitkään tyypillisimpiä pelejä. Syynä rulettimaisten kiekkojen suosioon oli niiden kevyempi toimintatapa jousivoimalla ja mekanismin koko. Hedelmäpeleistä tutumpia kelakoneistoja oli aluksi vähemmän, mutta sähkömekaniikan myötä nekin yleistyivät kun saatiin moottorit niitä pyörittämään. Näitä kahta arvontatyyppiä on selvästi eniten ja on edeleen, mutta joitakin erikoisuuksiakin aina silloin tällöin on valmistajilta tullut. Esimerkiksi pokeriautomaatteja viidellä fläppirullalla (Fallblattanzeige), valoarvontoja, rulettipyöriä ja sähkömekaanisia tai valoilla toteutettuja arpanoppia. Seinäautomaattien koko on sanellut aika paljon mahdollisuuksia. Videonäyttöjen yleistyminen tavallaan on vapauttanut tästä kahleesta, mutta harmillisesti videonäytölliset pelit ovat oleet tähän mennessä aika rumia ja mielikuvituksettomia nettikasinopelien kopioita. Yhteistä kaikille pelityypeille on saksalainen taitavuuskoetausta eli pelin arvonnan saa halutessaan pysäyttää itse. OperointiViimeiset 40 vuotta raha-automaatteja on ollut lähinnä niille osoitetuissa pelipaikoissa eli spieloteekeissä. Elektronisten lisenssien myötä operointi on ilmeisesti vapautunut kenelle tahansa baarin tai kioskinpitäjälle, mutta kalleudestaan johtuen operointi on pysynyt käytännössä suurempien yritysten käsissä. Baarinpitäjä harvemmin hankkii pelikohtaisen, kalliin vuosilisenssin omiin nimiinsä. Mieluummin ottaa tiloihinsa operaattorin ja lunastaa prosenttinsa tuotosta. Lisenssit ja pelien hinnatUudet pelit lisenssillä maksavat tuhansia euroja ja käytetytkin lisenssillä varustettuna satoja euroja. Valmistajilta tulee useampi malli vuosittain, joten vanhat menettävät mielenkiintonsa varsin nopeasti. Vanhoista peleistä tulee operaattoreille nopeasti "ongelmajätettä", vaikka peleissä sisukalut ovatkin usein identtisiä. Niinpä uudehkoja 2000 -luvun malleja saa todella edullisesti. Lisenssittömän pelin ilman setelinlukijaa saa yksityiskäyttöön tavallisimmin 50-400 eurolla riippuen laitteen iästä ja ominaisuuksista. 50-100 euroa on yleensä perinteisimpien mallien hintahaitari. Moniväriledeillä varustetut pelit maksavat tavallisimmin 100 euron tietämillä ja videonäytöllä varustetut pelit yli 200 euroa. Setelinlukija saattaa nostaa hintaa 50-100 euroa. Samoin joissain tapauksissa vaadittava huoltonäppäimistö ja valmistajakohtaiset ratkaisut, josta alempana lisää. Yhteenvetona sata euroa on todella edullinen hinta täysin toimivasta raha-automaatista kun miettii, että mukana tulee yleensä kaikille eurokolikoille ohjelmoitu elektroninen rahalukko lajittelijalla! Mistä peli itselleSaksassa on useampi vanhoja pelejä myyvä yritys, joilla köykäisimpien mallien hinnat lähtevät noin vajaasta sadasta eurosta ylöspäin. Yksityisiltä löytää edullisemmin, mutta tällöin on varmistettava, ettei yllätyksiä tule. Yksityiset myyvät pelejä esimerkiksi Saksan eBayssa ja saksalaisilla harrastajafoorumeilla. Pienimmät yritykset ovat myös siirtyneet osin eBay:n puolelle, sillä myyntikohteiden lisääminen on sinne vaivatonta. Pelien rahtikulut ovat tavallisimmin sadan euron tienoilla, koska rahti tapahtuu yleensä lavalla. Kiinteähintaiselle lavalle kannattaa mahduttaa pari peliä. Pariin otteeseen tehty kyselykierros varmisti, että yksityiset myyjät suostuvat lähettämään hyvin, hyvin harvoin ulkomaille, vaikka vaivan tarjoutuisi korvaamaan, joten käytännössä suomipojalle jää ainoaksi vaihtoehdoksi käytettyjen automaattien firmat, joilla on suhteet ja sopimukset kuljetusfirmoihin. Lisäksi hyvin harvan edullisia pelejä myyvän yrityksen kanssa kaupanteko sujuu englanniksi. Itse kävin kaikki firmat läpi ja nihkeää oli kun yritti aluksi tutummalla englannilla. Sujuva ja kohtelias saksa takaa soljuvan kaupankäynnin. Netin käännöspalvelut auttavat, mutta eivät täysin korvaa kielitaitoa, koska pelisanasto ja harrastajien käyttämä slangi on erikoislaatuisempaa. Vanhemmat saksalaiset hedelmäpelitEnnen vuotta 2003 valmistettujen pelien toimintatavoissa on muutama nyrkkisääntö. 80- ja 90-luvun pelejä voi olla hankala saada toimimaan eurokolikoilla johtuen siitä, että maksumekanismit on tehty saksanmarkoille. Saksanmarkkoja voi taasen olla hankala saada edullisesti suuria määriä. Jotkut lähes vastaavankokoiset kolikot voi löytyä ja ohjelmoimalla rahalukon voi saada toimimaan. 90-luvun lopun ja 2000-luvun alkujen pelit toiminevat myös euroilla, mutta ostettaessa on varmistuttava, että rahalukko ja maksumekanismi on muutettu eurokolikoille tai sen osaa tehdä itse. Muutos voi koskea myös voitonmaksumekanismia ja putkihoppereita. Vanhempien pelien efektit valaistaan pienoishehkulampuilla, joita toki löytyy, mutta kaiken euroenergiansäästöhössötyksen myötä varmaankin jatkossa vaikeammin. 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun lamput ovat esim Bally Wulffesissa yleensä T10 (12V/2W) ja T5 (12V/1W). Myös joitakin ledejä on taulujen merkkivaloina ja 2000-luvun alun peleissä myös efektivaloina hehkulamppujen ohessa. Suurin ero moderneimpiin laitteisiin on pelin lisenssitoiminta. Ainakin 90-luvulta lähtien pelit vaativat kuukausittaisen tulostuksen joko sisäisellä tai ulkoisella tulostuslaitteella. Joissakin peleissä on oma kuittikirjoitin sisällä, jota voi olla vaikea saada toimimaan. Musteen uupuminen tuskin kotikäytössä haittaa, mutta peli ja kirjoitin voi valittaa kuittipaperin loppumisesta jne. Tulostinportilla varustettuihin peleihin saa ostaa parilla kympillä harrastajien tekemiä tulostinemulaattoreita. Tämä on käytännössä porttiin liitettävä mokkula eli dongle, joka uskottelee pelille tulostimen olemassaoloa. Voi myös ostaa hieman kalliimman USB-sovitinjohdon, jos haluaa nähdä pelin statistiikkaa tietokoneensa ruudulla! Yksi tällainen dongle tai johto riittää, jos pelejä on useampi. Modernit pelitVuoden 2003 jälkeen valmistetut pelit on varustettu elektronisella lisenssillä. Elektronisella lisenssillä varustetut pelit toimivat keskenään pääosin samalla periaattella, mutta eri valmistajien välillä on hieman eroa. Kun lisenssi vanhenee esimerkiksi Bally-Wulffin valmistamassa pelissä, muistuttaa peli käynnistettäessä tästä näytöllä ja muuttaa pelin palautusprosentin sataan jolloin peli ei tuottaisi sijoituspaikalle mitään. Sadan prosentin palautus ei kotikäytössä haittaa, sillä suuret voitot osuvat todella harvoin. Muiden valmistajien pelit ovat kuitenkin lisenssin vanhetessa Ballya tiukempia. Ne kasvattavat palautusprosenttia niin, että lopulta peli tuottaa tappiota sijoituspaikalleen. 150% palautus on kotikäytössäkin rasittavaa, sillä sellainen vaatii täyttämään hopperia usein ennen kuin peli voi jatkua. Tällaiset pelit on hyvä saada uskomaan, että lisenssi on voimassa. Myös uudet pelit on pakotettu tulostamaan tienestit kerran kuukaudessa tulostinportin kautta, jos lisenssi on voimassa. Tähän ongelmaan auttaa aiemmin mainittu tulostinporttiin liitettävä dongle eli tulostinemulaattori tai usb-johto ja tietokoneohjelma. Kaikki suojaukset puretaan joskus ja niinpä automaatteihin on saatavilla myös erilaisia virityksiä kuten harrastajaversioita pelien rom-piireistä. Näillä voi lisenssin lisäksi päästä eroon "uhkapeliongelmaa ehkäisevistä" pakollisista 12 sekunnin tauoista pelikierrosten välillä ja kolmen minuutin pakkopaussista tunnin pelisession aikana. Yleensä harrastuskäyttöön muutettu peli myydään lisämääritteellä "hobbymodus". Mitä tämä muutos pitää sisällään, kannattaa varmistaa myyjältä. Jotta pelien toimintoja voisi käyttää, tarvitaan pelin huoltovalikkoa. Muihin kuin Bally Wulffin valmistamiin peleihin tarvitaan erillinen huoltolaite, jossa on huoltonäppäimet johdon päässä ja joskus pieni näyttö. Erillisen laitteen ajatuksena varmaankin jonkinlainen sääntely ja lisäksi valmistuskustannukset. Jos pysyy samanmerkkisissä ja suunilleen samanikäisissä peleissä, yhdellä näppäimistöllä pärjää. Bally Wuff sopii kotikäyttöönKuten edellä tuli jo todettua, Bally Wulffin valmistamat pelit eroavat hieman yleisestä linjasta. Aloittelevalle harrastajalle uudehkot Bally Wulff -valmistajan pelit ovatkin suositeltavin ja edullisin vaihtoehto. Huoltonäyttö ja näppäimet ovat sisäänrakennettuina ja Ballyt pysyvät lisäksi oletuksena sadan prosentin palautuksen tilassa ilman voimassaolevaa lisenssiä eivätkä myöskään vaadi kuukausittaista tulostusta. Käynnistettäessä tulee ilmoitus lisenssin vanhenemisesta, mutta muuten pelillisesti Ballyt toimivat kuten normaalisti. Seuraavassa artikkelissa kerron parin saksalaisen hedelmäpelin kimppahankinnasta käytettyjen pelien myyjältä ja minulle päätyneen pelin ominaisuuksista yleisesti. Video:
Linkkejä:
|
|