Kansanterveydelle! - Pajatson historia Suomessa
Santtu Luoto(toim.) & Mika Wickström (toim.)
Esseet: Jari Tervo, Mika Wickström, Riikka Pulkkinen, Tapio Liinoja, Pauli Hanhiniemi, Tommy Tabermann, Jaakko Heinimäki, Kreetta Onkeli
WSOY 2008.
238 sivua.
ISBN: 978-951-0-33489-8

Vaihteeksi kirja-arvostelu. Sellaisia en ole kirjoittanut sitten kouluaikojen, joten pyrin vain kertomaan, antaako kirja mitään rahapelien ystävälle.

Ensimmäisenä täytyy todeta, että kirja todellakin täytti odotukseni - niitä ei nimittäin ollut. Edellinen pajatsoja ja RAY:n historiaa käsittelevä kirja oli - vaikkakin hieman kuivahko tietopakkaus, myös erittäin tyhjentävä ja tuhti historiikki. Paljoa ei ole sen jälkeen jassolle tapahtunut, koska Raha-automaattiyhdistyksen suuntaus pajatsoista poispäin on ollut yhä voimakkaampaa. Oletin siis kirjassakin olevan paljon toistoa edellisestä ja tämä piti paikkansa. Takavuosien pääartikkelista eli pajatsosta (huomaa kirjoitusasu) on valitettavasti tullut vuosien saatossa ennemminkin PR-väline, joka roikkunee mallistossa siksi, että siitä yhdistys parhaiten tunnetaan.

Kirjan lähestymistapa on jakaa Suomen ja Raha-automaattiyhdistyksen historia vuosikymmenen kokoisiin osiin. Samalla kun kerrotaan Suomen lähihistoriasta, katsotaan hieman RAY:n ja pajatsojenkin suuntaan. Jokaisen kappaleen alussa on ns. julkkisessee, jossa kerrotaan fiktiivinen tai tositapahtumiin perustuva pajatsotarina ja lopussa pakollinen PR-osio eli otanta avustuskohteista kyseisenä vuosikymmenenä. Idea on lähtökohdiltaan hyvä, mutta toteutus tökkii. Toimittajat Luoto ja Wickström tuntuvat tottuneina tietokirjailijoina heittävän Suomen lähihistorian ilmiötä ja tapahtumia lonkalta ja pitkäsanaisen sujuvasti, mutta itse pajatsoasia ja RAY:n historia on paikoin lähes sanasta sanaan kopioitu edellisestä pajatsokirjasta ja pajatsofaktapuoli muutenkin jää tekstissä statistin osaan. Tämä on vain näppituntumalta tehty arvio, mutta lukiessa yleistä Suomen historiaa ja vuosikymmenten ilmiöitä tuntuu olevan välillä 70% pajatsoasian viedessä vähemmän huomion. Tästäkin vähemmistöstä ison palan haukkaavat esseet, jotka ovat toki paikoin hykerryttävää luettavaa, mutta eivät anna jo pajatsoista jotain tietävälle mitään uutta. Parhainta antia ovatkin pieninä katkelmina esitetyt rahislaisten muistelmat ja hauskat anekdootit kentältä tai sorvin äärestä. Pähkinänkuoressa, kirjassa on aivan nolostuttavan vähän sitä asiaa, jota kirjan otsikko velvoittaisi.

Vuosikymmeniä käsittelevissä osissa siis aiheen vierestä kirjoitetaan vuolaasti eikä edes yritetä kunnolla liittää ajan ilmiöitä pajatsoihin tai RAY:n kehitykseen. Jukka Kortelaisen Pajatso ja kansanterveys -kirja onnistuu vastaamaan kysymyksiin paljon paremmin. Vaikka vuosikymmenien jako pitäisi olla selkeä tapa jakaa kirja osiin, teksti hyppii ja viittailee ajallisesti paikoin pahastikin. Toistoakin on. Syynä lienee eri kappaleiden kirjoittaminen samaan aikaan eri henkilöiden toimesta. Pajatsoihin ja Raha-automaattiyhdistykseen liittyvät asiat mainitaan erittäin lyhyesti eikä esimerkiksi pajatsomallien kehitystyöstä ja ratkaisuista kerrota juuri mitään. Tämä olisi ollut mielestäni tärkeää, sillä nämä ihmiset ovat vielä nyt elossa, voimissaan ja kykeneviä kertomaan asiat, kuin ne olivat. Pajatsoja ei juurikaan esitellä kuvatekstejä enempää eikä edes kaikista pajatsoista ole kuvaa, vaikka näitä museomalleja on nykypäivänäkin vielä olemassa ja puuttuvista lienee arkistokuvia. Jokaisesta ilmestyneestä pajatsosta prototyyppejä myöden olisi pitänyt tehdä selkeä faktasivu ja vapaamuotoinen kuvaus. Samaan yhteyteen mallia kehittämässä olleiden henkilöiden muistelmia. Ainoastaan legendaarisen viidenkymmenen pennin pajatson kehitystyötä vetäneeltä Lauri Martilta on saatu muutamia kommentteja omasta lempilapsestaan. Jos Raha-automattiyhdistyksellä on arkistot hävitetty, vähintään harrastajat ja entiset rahislaiset olisivat olleet oiva apu faktojen keräämisessä. Pienimuotoiseen hakuteokseen olisi ollut siis rahkeita ja tämä ei olisi ollut pois kuin jonninjoutavalta cocacola-olympialaiset-ronaldreagan-dingo-euroviisut -löpinältä, joka on selitetty jossain muualla aivan varmasti paremmin ja tyhjentävämmin. Faktapuolella kirjassa oli lisäksi mielestäni pari pientä asiavirhettä ja yksi epäjohdonmukaisuus, mutta vain omien tietojen ja muistikuvien perusteella. Tähän hätään en asioita muualta tarkistanut, joten en mahdollisia virheitä tässä mainitse.

Tunnettujen henkilöiden pajatsoesseissä on yksi mainio ja pari mukiinmenevää. Loput ovat tasoa "pajatsossa yritetään osua keskiporttiin ja se on kaikin puolin symppis peli" -tyyppistä ympäripyöreyttä. Jälkeenpäin on selvinnyt, ettei useimmilla ole edes kunnollista suhdetta pajatsoon, kunhan kirjoittivat. No, saahan sitä kirjoittaa... Liinojan kuvaus eräästä muovituolibaarista on fiktiivisenäkin(?) erittäin kuvaava ja mainio teksti. Pieni helmi kirjan innottomuuden joukossa. Heinimäellä ja yllättäen Tabermannillakin on tai on ollut selvästi ihan oikea suhde peliin Tervon parista nasevasta heitosta huolimatta kirjoittaessa lähinnä aiheen vierestä.

Kirjan parhainta antia ovatkin rahislaisten ja muiden anekdootit ja muistelot. Näitä toivoin ja niitä myös kirjassa onneksi oli. Olisi pitänyt olla enemmänkin, sillä niin hauskaa ja paikoin mielenkiintoista luettavaa ne olivat. Haastateltujen kertomukset toivat hyvien esseiden ohella ihan mainiota rehevyyttä kirjalle.

Entä kuvat? Jassokuvia on suurennuslasilla tutkailtu edellisen kirjankin kohdalla. Suurin osa kuvista on samoja arkistokuvia kuin edellisessäkin kirjassa. Ne ovat toki useimpiin kohtiin sopivia ajankuvia, mutta mitään uutta niissä ei ole. Jotkut kuvat on hankittu RAY:n arkiston ulkopuolelta ja usein sillä perustella, että jasso esiintyy niissä jotenkin. Hohhoijaa. Näiden tilalle olisi voinut laittaa kuvia RAY:n vuosikertomuksista ja mainoksista. Mielestäni yksi merkittävä kuva kirjassa on värikuva muovitaulupajatsosta, joita ei liene enää jäljellä missään. Sama kuva Leppävaaran Maximarketin aulasta on edellisessäkin pajatsokirjassa (ja tietty sen kirjan kannessa), mutta tässä hieman tarkempana ja värillisenä. Toinen mielenkiintoinen on värikuva Englantiin markkinoidusta virkamiesmallista koristellulla lasilla ja värivaloilla. Yhdessä mielenkiintoisessa värikuvassa on vielä yleisvideopelikabinetti, joka ei kuitenkaan ole RAY:n punainen RAY1000 vaan neliskanttisempi malli, johon sopii sama punainen valotaulu ja kontrollipaneeli. Sympaattisen RAY1000:n edeltäjä kenties? Vanhemmissa mustavalkokuvissa hyvää on edellistä kirjaa suurempi koko ja parempi tarkkuus. Näkee hieman museopajatsojen yksityiskohtiakin. Muutama uusikin mustavalkokuva on joukossa verrattuna edelliseen kirjaan. Joitakin taas on jätetty pois.

Kirja on painettu värikuvien kannalta hieman ikävälle paperilaadulle. Värit toistuvat hieman latteina ja tämä haittaa esimerkiksi värillisen tekstin lukemista. Heikomassa valossa tekstiä ei lue ja takaraivossa on kutina, että vuosien kuluttua kalliin kirjan värilliset testit saattavat paperilaadun takia muuttua lukukelvottomiksi. Tuntuu hieman säästömeiningiltä, mutta kuitenkin kirja on koteloitu komeaan pahvikoteloon, jossa kuva viidenkymmenen pennin pajatsosta. Jospa sen kotelokulun olisi saanut panostettua vaikkapa parempaan paperilaatuun? Erikoinen valinta kaiken kaikkiaan.

Lopuksi voisi vielä mainita, että merkillepantavaa kirjassa on sen kritiikittömyys. Tavallaan sen ymmärtää, mutta kun kerrotaan niitä faktoja, niin vähän vähemmän olisi voinut valikointia harrastaa. Historiaan sisältyvät niin ylä- kuin alamäet ja rehellinen tietokirjailija muistaa mainita asiat kaikilta puolilta tarkasteltuna objektiivisesti. Paljon tyhjentävämmän historiikin voi lukea edellisestä Kortelaisen kirjasta, jota voi etsiä antikvariaateista ja kirpputoreilta. Puuttuvia pariakymmentä vuotta ei edes yleistietävämpi jää kaipaamaan, sen verran ohuesti asioista uudemmassa kirjassa mainitaan.

Myös yleisana pajatson kirjoittaminen kaikissa yhteyksissään erisnimenä, isolla alkukirjaimella pistää pahasti silmään. Tekee tökerön alleviivaavan vaikutelman. Toki se on nykyisin Raha-automaattiyhdistyksen rekisteröimä tavaramerkki, mutta ei se sitä ollut vielä muutama vuosi sitten - eikä varsinkaan vuosikymmeniä sitten. (1)

Varsin ontto olo pajatsokirjasta jäi. Luin juuri ennen tätä kirjaa Iris Helkaman lennokkaan teoksen Jopo -polkupyörästä (Helkama & Suhonen: JOPO, Atena Kustannus Oy 2007). Jopokirjaa lukiessa tuli tunne, että pääsi hieman kurkistamaan sisälle pyörän tuotantoprosessiin. Lukijaa vietiin piirustuspöydältä, tehtaan ja markkinoinnin kautta loppukäyttäjän pariin, joka vielä kertoi omin sanoin muistojaan pyörästä. Kirjassa esiteltiin prototyyppejä, piirustuksia - hylättyjäkin. Kuvia tehtaalta, huvittavia vanhoja mainoksia ja kaikkea mielenkiintoista knoppitietoa, joka sai pyöräilettömänkin kiinnostumaan tuosta klassikosta. Tällaista kattavaa tietopakettia jäi pajatsokirjaa lukiessa kaipaamaan. Miksi ei esitelty kaikkia mahdollisia pajatsomalleja erikoisia protoja ja vientimalleja myöden tietoineen. Miksei kurkistettu hieman sinne masiinan sisällekin - kaikenlaisia urbaanilegendoja kumoamaan? Vuosien saatossa on varmasti myös syntynyt mitä erikoisempia ideoita, piirustuksia ja suunnitelmia esiteltäviksi - arkistoista löytyvät patentitkin antavat näistä osviittaa. Miksi niitä ei esitelty. Vain eräs sama vanha patenttikuva, joka ei edes ole RAY:n. Ovathan ne jo nyt vuosikymmeniä vanhoja juttuja, joten mitään estettä julkaisuun ei pitäisi olla. Miksi ei kurkistettu asiamiehen, huoltomiehen, suunnittelijan jne. arkeen? Miksi ei seikkaperäisemmin lueteltu kaikkia pikkupoikien jippoja, jolla yritettiin tuota masiinaa jallittaa - vain ne ilmeisimmät. Kerrottu vähän tarkemmin, minne kaikkialle pajatsoja vietiin, milloin ja millaisia. Selitetty, miten näissä maissa hieman jopa apinoitiin RAY:n malleja paikallisten toimesta. Pajatsoja nekin olivat. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kirjaa lukiessa tuntuu, että on menty kiireessä, missä aita matalin. Referoitu edellistä pajatsokirjaa, laitettu suunilleen samat arkistokuvat ja lisätty vähän viihteellistä täytettä väliin.

Tavallaan harmittaa olla näin kriittinen kun kerrankin tällä saralla jotain ilmestyy. Varmasti viihteellinen, faktoja vähän jakava kerronta uppoaa pajatsoummikkoon helpommin ja sopii kirjan PR-henkisyyteen, mutta tietokirjojen sekä pajatsoiden ystävälle jäi kieltämättä hötöinen ja hätäinen jälkimaku.

Kouluarvosana kirjalle 7+

Linkkejä:

• WSOY - Kustantajan sivu.
• RAY - RAY:n kirjaesittely.
• Pajatso - RAY:n Pajatsosivut.
• Pajatso - RAY:n Pajatson esittelysivu.

(1 Pajatsohan on kansan keskuudessa keksitty yleissana jo ennen Raha-automaattiyhdistyksen olemassaoloa. Se on kansankielinen väännös saksalaisen Bajazzo -pelin nimestä, joka lienee ensimmäinen raha-automaatti Suomessa. Tästä syystä pajatso -sanan tavaramerkiksi rekisteröiminen on tökeröä. Jos pilkkua viilataan, niin mielestäni se rikkoo tavaramerkkisäädösten erottamiskyky -kohtaa, jossa määritellään, ettei tavaramerkki saa kuvailla tavaraa, jolle sitä haetaan. Eli omenoille ei voi hakea Apple -tavaramerkkiä. Olipahan pakko tehdä mielipiteeni selväksi tästäkin asiasta, sillä hieman oma ankka ojassa. Myös Nokia on aikoinaan toiminut samalla tavalla rekisteröimällä sanan Kännykkä tavaramerkikseen!