Pachinko
|
Ostin jokin aika sitten kolme modernia pachinkopeliautomaattia. Muutamalla muulla harrastajalla on myös tällaisia automaatteja Suomessa ja pari vuotta sitten Game On -pelinäyttelyssä tällaista peliä on päässyt pelaamaan, mutta muuten peli lienee melko tuntematon Suomessa - peliharrastajienkin parissa. Artikkelin paikka siis. Pachinko on japanilainen peliautomaatti, jota pelataan rahan sijasta pienillä metallikuulilla. Pachinkoa on kuvailtu pystyyn nostetuksi flipperiksi tai japanilaisten pajatsoksi, mutta mielestäni laite on eniten tyypiltään seinäpeli ja muistuttaa hyvin paljon suomalaisillekin tuttua keilapeliä ja sen variaatioita 1960-luvulta. Vähintäänkin pachinkot ovat samaa sukua keilapelien ja vastaavien seinäpelien kanssa. Seinäpelistä eroten laitteeseen syötetään itse ensin haluttu määrä kuulia. Kuulat lyödään samalla periaatteella spiraalimaista rataa pelikentälle lyöntilaitteen avulla. Pelikentällä on pieniä nauloja ja esteitä, jotka vaikuttavat kuulien rataan. Kuulat pitää saada osumaan taskuihin, jolloin laite maksaa voittona lisää kuulia. Kyseessä on siis taitopeli eikä onnenpeli. Tällä tavalla kierretään Japanin tiukkaa uhkapelilakia. Käytännössä onnellakin on asiansa, koska kuulat pomppivat pelikentällä varsin arvaamattomasti. Pachinko on erittäin suosittua Japanissa. Pelien valmistajia on vajaa 30 kappaletta ja itse pachinkon pelaajia on arvioitu olevan 25 miljoonaa. Pelejä on yli kuusi miljoonaa kappaletta 16000 pelihallissa ympäri Japania ja kasinoiden liikevaihto (175 miljardia dollaria) on maailman suurin. Suurempi kuin kasinoilla Yhdysvalloissa. Pelihullu kansa siis. Peliala onkin Japanissa suurempi kuin autoteollisuus puhumattakaan liikevaihdosta, joka on viisi prosenttia koko Japanin kansantuotteesta! Kyseessä on siis erittäin merkittävä bisnes, joka ei kuitenkaan ole juurikaan levinnyt maan rajojen ulkopuolelle. Taiwanissa tiedetään olevan pelisaleja ja muutamat amerikkalaiset kasinot ovat ottaneet pachinkot valikoimaansa houkutellakseen japanilaisturisteja. Pachinkon historiaaPachinkon juuret juontavat 1920 -luvun alkuun. Kerrotaan, että peli olisi saanut alkunsa Bagatellen eli Fortuunan kaltaisesta kuulapelistä, jotka suunnattiin lapsille. Nämä Pachi-pachi -pelit olivat sijoitettuna sekatavarakauppoihin, kuten flipperin edeltäjät Yhdysvalloissa ja tavarapalkintona oli hedelmiä, makeisia ja pieniä tavaroita. Myös torit, tivolit ja vastaavat tapahtumat olivat oivia sijoituspaikkoja peleille. Kuitenkin Fortuunan kaltainen peli eroaa merkittävästi pachinkosta, joten ei ole varmaa, mistä idea pystyyn nostetusta pelistä jousitoimisella lyöntivarrella on tullut. Olisiko peli-idea tuotu sinne esimerkiksi Englannista tai muualta Euroopasta kauppiaiden ja vastaavien mukana samalla tavalla kuin pajatsot tulivat Suomeen Saksasta samoihin aikoihin. Englannissa ja Ranskassa kuitenkin on ollut hyvin samankaltaisia seinäpelejä, jossa kuula on lyöty lyöntilaitteella pelikentälle ja pelikentällä on ollut nauloja kuulan rataa muuttamassa. Pystymalliset pelit eivät ole Yhdysvalloissa olleet läheskään niin yleisiä kuin Euroopassa, vaikka monissa lähteissä mainitaan Yhdysvallat pelin alkuperämaaksi. Eräässä tekstissä mainitaan sotilaat, jotka ovat vapaa-ajallaan rakentaneet pystymallisia pelejä ajankulukseen. Pelivälineinä on käytetty koneista poistettuja kuulalaakereita. Sana "pachinko" on merkinnyt alkujaan katapulttia. "Pachin" alku tarkoittaakin lyöntiä "Ko" sanan tarkoittaessa kuulaa. Nykyisenkaltainen peli sai kuitenkin alkunsa Nagoyasta, jossa pelejä tuotettiin varsin laajasti. 1920 -luvulta 1930 -luvulle pachinko pysyi melko lailla samankaltaisena. 1930-luvulla alkoi ilmestymään ensimmäisiä pelisaleja - aluksi Nagoyaan ja myöhemmin muualle. Pelejä oli myös kiertävillä kauppamiehillä. Väliaikainen pelisali pistettiin pystyyn esimerkiksi telttaan pienissä kylissä ja kun kyläläiset oli nyhdetty roposistaan, paikkaa vaihdettiin. Jos palkinnot olivat 1920-luvulla mm. tupakkaa ja pieniä päivittäistavaroita, kuten saippuaa, 1930 -luvulla mukaan tulivat rahapalkinnot. Tässä vaiheessa peli oli jo kokonaan aikuisten huvia. Ei liene salaisuus, että pelit olivat tällöin varsin laajalti alamaailman toimijoiden ja järjestäytyneen rikollisuuden hallussa, kuten prostituutiokin. Olihan mafia eli Yakuza saanut alkunsa noppa- ja uhkapelien järjestäjänä jo 1600-luvulta lähtien ja Yakuza -sana itsessään on alkujaan pelitermi. 1940 -luvulla sodan aikana ja sodan jälkeen pachinko löi lopullisesti itsensä läpi. Koska eri tavarat ja etenkin tupakka olivat todella tarkasti säännösteltyjä, pelaamalla saattoi voittaa kerralla viikonkin tupakat. Suosio siivitti pelien kehitystä ja niistä yritettiin tehdä entistäkin houkuttelevampia. Alkuaikojen karun näköiset laitteet muuttuivat värikkäämmiksi ja muovisemmiksi. Myös pienet mekanismit, jotka toimivat kuulien painolla ja vaikuttivat kuulien rataan naulojen lisäksi, tulivat mukaan kuvioon. Kehitys oli samantapaista kuin lännessä minkä tahansa seinäpelimuodon tapauksessa. 1950-luvun merkittävin kehitys oli pelihallien liittoutuminen yhteen eri syndikaateiksi. 1960-luvulla pachinko muuttui merkittävästi, koska peleihin ilmestyi sähkömekaniikka ja jonkinlainen valaistus. Palloja pystyttiin maksamaan enemmän, peleistä saatiin entistäkin monimutkaisempia ja näyttävämpiä. 1970 -luvulla peleissä oli jo valotauluja ohjaamassa pelin kulkua ja myöhemmin digitaalinumeronäyttöjä. Sähkö mahdollisti myös yhden pachinkon alalajin - varmasti osaksi länsimaisten pelien vaikutuksesta. Kyseessä olivat ns. Are Pachi -pelit, jotka muistuttivat hyvin paljon länsimaisia keilapelejä. Niissä kuulia oli vain tietty määrä lasin takana ja niillä piti osua pelitaulun keskellä tai alaosassa oleviin taskuihin ja sytyttää valot palamaan riviin. Pallot kuitenkin lyötiin aina kentälle itse jousitoimisella lyöntilaitteella. 1980-luvulla tulivat moottoroidut lyöntilaitteet, jossa lyöntivoimaa vain säädeltiin nupista moottorin tehdessä työt. Pelit myös monimutkaistuivat entisestään. Mukaan tulivat erilaiset arvonnat ja mekaaniset hedelmäpelimäiset kelat pelien keskelle. Myös pelihallien kuulajärjestelmät alkoivat kehittyä ja erityinen 90-luvun edistysaskel oli muovikorttijärjestelmä, jolla himopelaajat sidottiin pelihalliketjujen uskollisiksi asiakkaiksi. Pelit olivat kuitenkin edelleen aika perinteisen kaltaisia joitakin pieniä kuvaputkinäyttöjä ja moottoroituja mekanismeja lukuunottamatta. 2000-luvun alkupuolella värinäytöt tulivat peleihin jäädäkseen ja olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. nyt joissakin peleissä koko pelikenttä on läpinäkyvä ja taustalla on suuri värinäyttö. Myös automaatin kehyksiin vaihdettavat erilliset pelikentät vakiintuivat 2000-luvulla ja pelihallit voivat nykyään vain avata kehyksen pikakiinnityksen, irroittaa johdot ja vaihtaa melko nopeasti uuden pelikentän tilalle. Kehys huolehtii virransyötöstä, palloliikenteestä, pallojen ampumisesta, äänen vahvistuksesta ja kehyksen valojen vilkuttelusta pelikentän käskyttäessä sitä. Idea on varsin samanlainen kuin edesmenneessä Williamsin Pinball 2000 -järjestelmässä. Nykyaikainen pachinko on yhteydessä pelihallin järjestelmään koko ajan ja tallentaa tilastotietoa kuulaliikenteestä. Kuulat syötetään automaatin takaa kuulajärjestelmästä ja hävityt palautuvat järjestelmään. Osa pelaajista on kuitenkin edelleen mieltynyt vanhan koulukunnan peleihin ilman valtavia näyttöjä ja vanhemman näköisiä malleja valmistetaan edelleen ja mikä näytön hinnassa ja animaatioiden tuotantokuluissa säästetään, näkyy pelissä muilla tavoin. Pachinkosta yleisestiNykyaikaisissa pachinkohalleissa on usein satoja pelilaitteita vieri vieressä ja halleja on isommissa kaupungeissa lähes joka korttelissa. Ostoskeskuksissa, metroasemien läheisyydessä ja pienemmissä taajamissa aina asemien lähellä. Tokiossa on jopa kaupunginosa, jossa on jättimäisiä pelihalleja toisissaan kiinni ja jossa pelien valmistajat ja pelihalliketjut pitävät pääkonttoreitaan. Pelihallit ovat erittäin meluisia paikkoja. Kuulista syntyvä kilinä kilpailee pelien tehosteäänien ja musiikin rinnalla. Metelin päällä soi yleensä vielä musiikki. Monessa hallissa on myös tupakointi sallittu, mikä on varsin erikoista muuten (mielestäni) terveysintoilevassa Japanissa. No, aikuisväestöstä 40 prosenttia tupakoi. Silti tuhannet japanilaiset viettävät suuren osan vapaa-ajastaan halleissa ja jotkut vielä pelaavat työkseen tai ovat muuten vain peliriippuvaisia. Nykyään pachinkon pelaaminen on etenkin keski-ikäisten ja vanhempien ihmisten harrastus ja yllättäen pelaajista on iso osa naisia. Tämä näkyy myös pelitarjonnassa. Jos Suomessa on käsite "mummopotti", niin Japanissakin on vastaava. Nuoriso pelaa enemmän toimintaa sisältäviä pachislo -hedelmäpelejä, joissa taidon ja refleksien merkitys on suurempi. Myös muita länsimaisemman oloisia automaatteja. Pachislo -hedelmäpelejä ja kuulilla pelattavia Palot -hedelmäpelejä on yleensä myös samoissa halleissa pachinkojen kanssa. Joissakin halleissa on myös flipperin kaltaisia bingopelejä ja meilläkin tuttuja pushereita. Yhteistä kaikille on, ettei rahalla pelata suoraan ja pelit ovat "taitopelejä". Tyypillinen pelitapahtuma pachinkohallissa on seuraavanlainen: Pelaaja marssii halliin ja ensimmäisellä kerralla lunastaa tiskiltä tai automaatista itselleen muovikortin, jolla pelikrediittejä käsitellään. Pelaaja joutuu rekisteröitymään pelihalliin ja moni halli pyytää nykyään jopa sormenjäljet rekisteröityessä. Muovikortti on vähän kuin ladattava bussilippu. Hän voi myös ladata vanhalle kortilleen lisää krediittejä. Pelaaja marssii lopulta sopivalle peliautomaatille ja työntää kortin automaatin vieressä olevaan lukulaitteeseen ja lunastaa kortilta haluamansa määrän kuulia painamalla nappia. Krediitit vähennetään kortilta ja viereinen pachinko suoltaa syöttökaukaloonsa lunastetut kuulat. Usein kortinlukijan ohessa on myös setelinlukija. Tuhannella jenillä (noin 6,50 eur) saa tavallisimmin 250 kuulaa. Jos ei voita pienintäkään voittoa, määrä on pelattu minuutissa. Kun pelaaja tarttuu lyöntilaitteen säätönuppiin, automaatti alkaa syöttämään kuulia automaattiin sisään ja lyömään kuulia lasin takana olevalle pelikentälle. Nuppia kääntämällä pelaaja voi säätää moottoroidun lyöntilaitteen lyöntivoimaa. Liian hiljaa lyödyt kuulat palautuvat takaisin edessä olevaan kaukaloon. Liian lujaa lyödyt menevät aika varmasti ohi koko pelikentän. Sopivat lyönnit päätyvät pelikentän keskiosaan ja osa kuulista osuu voiton tuottaviin taskuihin, mekanismeihin, aukeaviin luukkuihin tai "salakäytäviin". Jotkut pelitaulun osumat maksavat pienen voiton heti ja syöttökaukaloon valuu lisää kuulia. Tärkeämmät kohteet pelikentällä käynnistävät yleensä pachinkon videoruudulla arvonnan tai vastaavan. Hyvällä arvontatuloksella automaatti saattaa käynnistyä erikoismoodiin, jossa taskuosumat maksavat erityisen paljon voittoja (Jackpot mode). Joissakin moodeissa (Round tai Level) tavoitellaan aina paremmin voittoja maksavaa moodia kunnes päädytään siihen parhaimpaan eli ns. Fever tai Super Jackpot -moodiin. Näistä moodeista eteneminen seuraavaan kysyy taskuosumia aina enemmän ja enemmän. Kun pelaaja voittaa kuulia - parhaimmillaan tuhansia, kaikki kuulat eivät mahdu automaatin etukaukaloon. Tällöin ne tyhjennetään astioihin ja erityisen paljon voittaessa pelihallin työntekijä käy laskemassa kuulat pelaajan pelatessa. Työntekijä merkitsee lasketut kuula-astiat lipulla tai vastaavalla merkillä. Yhteen astiaan mahtuu tavallisimmin 2000 kuulaa. Kuulat painavat erittäin paljon, jolloin avuksi voi saada pienet kärryt. Kun pelaaminen on lopetettu, kuulat viedään laskuriautomaatille tai pelihallin tiskille, jossa krediittejä tallennetaan takaisin kortille. Krediiteillä tai suoraan kuulilla voi lunastaa myös itseleen tavarapalkinnon, joka voi olla elektroniikkaa tai muuta päivittäistä käyttötavaraa. Suurissa pelihalleissa on myymälän tapainen, jossa voitoilla voi ostaa jopa ruokaa. Monet pelihallit ovat varmistaneet voittonsa siten, että vaihtosuhde kuulilla ja hedelmäpelien poleteilla on eri "myytäessä" kuin "ostaessa". Uhkapelilakia kierretään siten, että tiskiltä saa halutessaan myös mitaleita tai vastaavia merkkejä, jolla on nimellinen arvo rahassa. Nämä mitalit viedään pelihallin ulkopuolella olevalle luukulle, jossa ne vaihdetaan rahaksi. Luukku ei välttämättä ole pelihallin kanssa samaa yritystä vaan luukun pitäjä myy mitalit takaisin pelihallille omalla summallaan. Jos Japanin mafia eli Yakuza tai nykyään tavallisemmin Pohjois-Korealaiset eivät omista pelihallia, niin tässä viimeiseksi mainittuun toimintaan ne voivat liittyä todennäköisemmin. Toiminta on joka tapauksessa aivan arkipäiväistä, Japanilaiseen tapaan luotettavaa, tehokasta, turvallista ja tavallisen pelaajan ei tarvitse pelätä mitään hämärähommia tai huijausta. Pelibisnekselle on luultavimmin käynyt kuten Las Vegasillekin - vain huhut alkuajoilta ovat jääneet elämään. Pelihallin arki on laillista ja tuikitavallista liiketoimintaa ja erilaisten yhteisöjen omistuksessa. Voitollinen pelaaminen vaatii taitoa ja pelin ominaisuuksien tuntemista, jotta voitot saa maksimoitua. Kuitenkin on pelaajia, jotka tyytyvät vain aina nakuttelemaan peliin tietyn määrän kuulia töiden jälkeen ja samalla katsovat televisiota pienestä ruudusta pelin vieressä tai pelin omia tapahtumia pelin videoruudulta. Jos jotain voittaa tai jää omilleen, niin se on vain plussaa. Pachinkon pelaaminen onkin monelle meditatiivistä ajanvietettä, jolla voi nollata itsensä. Se ei vaadi nopeita refleksejä tai aktiivisuutta, mutta pelissä silti tapahtuu koko ajan jotain uutta. On myös pelaajia, jotka pelaavat työkseen ja elävät sillä. Nämä ihmiset tunnetaan nimityksellä pachi-puro. Arki on varmaankin kuin pokeriammattilaisella. Tuloja ja menoja on tarkkailtava jatkuvasti ja pelata täytyy joka päivä useita tunteja. Koska kyseessä on osin mekaaniset pelit, peliautomaattiyksilöiden välillä on isojakin eroja. Jossakin automaatissa on naula saattanut taipua otolliseen asentoon ja automaatti maksaa erityisen helposti. Pelaajat jonottavatkin pelihallin ulkopuolella aikaisin, jotta pääsisivät suosikkinsa ääreen. Hyvin maksavista yksilöistä pidetään kirjaa netissä ja on useita (maksullisiakin) palveluita, joista saa kuumimmat vinkit löysiin peleihin. Samoista malleista ilmestyy yleensä useita eri versioita eri naulakuvioilla ja moodeilla varustettuna ja näitä analysoidaan useissa alan lehdissä, pachinkotelevisiokanavien ohjelmissa ja nettisivuilla. Lopulta kuitenkin käy niin, että löysät automaatit alkavat erottua pelihallin järjestelmän tilastoissa ja huoltomies käy naputtelemassa naulat pienellä vasaralla kireämpään asentoon ellei ole tehnyt jos sitä säännöllisellä huolto- ja pelikentän vahauskierroksellaan. Seuraavina päivinä pelaaja ehtiikin hävitä aika summan kuulia, kunnes huomaa pelin asetusten muuttuneen epäedullisiksi itselleen. Aiheeseen liittyviä linkkejä:Mikäli jokin sivu on japaninkielinen, netin käännöspalvelut auttavat. Ainakin Googlen ja Systranin avulla voi kääntää japanista englanniksi. Käännökset ovat paikoin kömpelöitä, mutta kyllä niistä jotain ymmärtää. Huom. Kaikki netissä mainostavat pachinkokauppiaat eivät välttämättä lähetä Suomeen asti, mutta nettisivuilta saa ainakin malleista ja hintatasosta selvyyttä. Aina kannattaa kysellä ja selvitellä epäselviä asioita myös muiltakin kuin myyjiltä. Esimerkiksi keskustelufoorumeita lukemalla. Ota huomioon, että EU -alueen ulkopuolelta ostettaessa joudut maksamaan tullin ja arvonlisäveron. Lisäksi rahtikulut ja rahdin vakuutusmaksut voivat yllättää. Tarvitset yleensä myös euromuuntajan (30-70 eur) ja noin 500-1000 kuulaa tai mielellään enemmän sujuvaan pachinkon pelaamiseen, mikäli nämä eivät sisälly kauppaan. Myös maksupuoli ja kauppaehdot kannattaa selvittää tarkoin ja pyytää kuvat itse myyntikohteesta. Edulliselta vaikuttava peli voikin osoittautua kalliimmaksi kuin ensikatsomalta. Pelejä kannattaa myös etsiä eri maiden verkkohuutokaupoista ja foorumien ilmoituksista. Yleistä pachinkoista:
Videoita eri-ikäisistä peleistä aikajärjestyksessä:
Harrastajien sivuja
Foorumeita:
Pachislo-pelejä myyviä tahoja:
Pachislo-peleihin liittyviä tarvikkeita ja lisälaitteita:
Kuvaviitteet: |
 
Tokion Shinjukun kaupunginosa yöllä. Kuva: Thomas Lottermoser.  
Tokion Shibyan kaupunginosan neonvaloloistoa. Kuva: Todd Lappin.  
Pachinkohallin sisäänkäynti. Kuva: Todd Lappin.  
Pelit odottamassa pelaajiaan. Kuva: Todd Lappin.  
Kuten kuvasta näkyy, pachinko on vanhemman väen hupia. Kuva: Todd Lappin.  
Hieman pienimuotoisempi pelipaikka Takamatsun kylässä. Kuva: Todd Lappin.  
Sea Story -pachinkoja ja japanilaista järjestelmällisyyttä. Kuva: James Knox.  
Pachinkon kehittymistä vuosien varrella. Vanhemmat pachinkot: Bill Connolly, Lauri Vartiainen. |