Etusivulle  artikkelit galleria linkit tiedot

Jaana Vanhatalon herkullinen pajatso

Jaana Vanhatalon pajatso

Vietin syntymäpäivää jokin aika sitten ja tyttöystäväni päätti yllättää minut pajatsolla, jonka hän oli itse tehnyt. Pajatso rakentui normaaliin tapaan päällekkäisistä kerroksista ja rakentamiseen käytettiin seuraavia osia:

4 munaa
1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Ensimmäisessä työvaiheessa munat ja sokeri vatkattiin vaahdoksi sähkötyökalulla. Materiaali vaati n. 4-5 minuuttia työstöä. Toisessa vaiheessa kuivat materiaalit sekoitettiin keskenään ja lisättiin siivilöiden sähkötyökalulla työstettyyn materiaaliin. Kolmannessa vaiheessa lopullinen materiaali levitettiin tasaiselle alustalle ja kovetettiin uunin keskitasolla 7-10 minuuttia lämmön ollessa n. 225. Lopulta kovettunut materiaali asetettiin sokeroidun leivinpaperin päälle.

Kovetetun materiaalin muokkaus pelitauluksi alkoi leikkaamalla sopivan muotoisia paloja, jotka liimattiin yhteen kermavaahdolla sekä mansikkahillolla. Liima-ainesten on hyvä antaa vaikuttaa jonkin aikaa kiinteisiin osiin, jotta tulos olisi parempi. Liima-aineksina voi toki käyttää mitä tahansa mieleisiään aineita. Kokeilemalla selviää parhaimmat.


Voittoja on jo kertynyt!

Kun pelitaulu ja sen alla oleva rakenne kotelointia myöten oli valmis, alkoi pelitaulun väritys sekä voitonmaksuputkien työstö. Pajatsossa oli neljänlaista kermavaahtoa, joista kolmea käytettiin pelitauluun. Pelitaulu väritettiin elintarvikevärillä värjätyllä kermavaahdolla. Pelitaulun osiin käytettiin kermavaahtoa, johon oli lisätty suklaarouhetta ja muualle kaakaojauheella värjättyä vaahtoa. Pelivälineinä pajatsossa käytettiin suklaapatukasta leikattuja siivuja. Myös muunkinlaisia pelivälineitä voi käyttää.


Lyöntilaitteen herkullinen rakenne!

Materiaalit tähän malliin oli kuulemma helppo hankkia eivätkä ne maksaneet kohtuuttomasti. Pajatson rakenne oli erittäin kekseliäs ja maistuva. Viereisessä kuvassa näkyy lyöntilaite avattuna. Yksinkertaistettu mekanismi on toimintaperiaatteeltaan nerokas.


Linkkejä:



pajatso, pajatsot, pajatsoja, pajatsopeli, pajatson, payazzo, bajazzo, bayazzo, fingerschlagautomat, kronespill, knipsekasse, juhan, juha's, site, coin-op, raha-automaatti, peliautomaatti, viihdeautomaatti, rahapeli, pokeri, pelisivut, rakennus, nikkarointi, pelit