Omatekoinen Arcade-peliohjain

Kuten kerroin toisaalla, pajatsoprojekti sai alkunsa monen mutkan jälkeen. Aivan ensimmäisenä (pienenä) haaveena oli oma kolikkopeliautomaatti opiskelijakämppään tai pikemminkin kabinetti, jossa olisi tavallinen tietokone sisällä. Kabinetti olisi vain tunnelman vuoksi. En tunne olevani konsolipelisukupolvea. Pelata sohvalla istuen??!

Omatekoisia ja vanhoista kolikkopeleistä muunneltuja tietokonekabinetteja oli nettisivujen mukaan tehty pilvin pimein, joten mikään käsittämättömän vaikea operaatio se ei olisi ollut. En osaa sanoa, kuinka sellaisille arcade-sivuille aikoinaan päädyin tai ajatuksen kabinetista keksin. No, se unohtui joksikin aikaa. Edessä oli television vaihto uudempaan ja uudelle televisiolle piti saada myös hieman suurempi televisiotaso. Olin nähnyt kaverillani teräksisen sängyn, jonka hänen setänsä oli tehnyt firmassaan. Mietin, olisiko mahdollista yhdistää televisiotaso ja arcade-kabinetti ja toteuttaa koko komeus samalla tavalla teräsrakenteisena. Saisin edes jonkinlaisen kompromissin kämppääni. Hieman läheltä liippavia olohuoneeseen sopivia ratkaisuja olin nähnyt netissä kabinettien lisäksi. Idea alkoi kypsymään. Televisiotaso olisi hieman totuttua korkeampi ja eteen saisi pultattua tarvittaessa sopivat ohjaimet. Televisio olisi kiinnitetty tasoon ja sitä pystyisi kallistamaan alas tai ylös riippuen siitä, haluttiiko pelata vai katsoa televisiota. Kuvaputkitelevisoiden painopistehän on aika tarkkaan lasipinnan alla, joten kallistelu olisi ollut melko kevyttäkin. Piirustukset tuli piirrettyä ja lähetettyä kaverin sedälle. Valittettavasti terästyöfirma sai kiireellisen työtilauksen Kiinasta ja totesi myös arcade-televisiotason toteuttamisen melko kalliiksi, joten se jäi sitten siihen.

Kuitenkin netissä oli pajon myös ohjeita, kuinka tehdä kabinetin sijaan pelkkä ohjain. Ohjaimen teko-ohjeita löytyi runsaasti vaikka minkälaisia. Suurin osa oli melko yksinkertaisia vanerilaatikoita, joihin oli porattu reiät eri osille. Moni omatekoinen ohjain vaikutti ulkonäöltään siltä, että alkuinnostuksen jälkeen homma oli sutaistu loppuun nopeasti. Kolikkopeliosia myyvien nettikauppojen hinnastojen mukaan ohjaimet ja napit vaikuttivat suhteellisen kalliita osilta, joten en missään tapauksessa halunnut ohjaimia pelkkään simppeliin puulaatikkoon. Muutamat henkilöt olivat tehneet todella komeitakin ohjaimia mitä erilaisimmista materiaaleista. Päätin, että vähintään yhtä komeaan lopputulokseen on päästävä.

Ensimmäisenä otin selvää, millaisia toimintoja ihmiset olivat arcade-ohjaimiinsa laittaneet. Joystick ja napit oli yleisin vaihtoehto. Monilla oli niitä kaksin kappalein. Suurin piirtein hintoja tietäen arvelin sen maksavan hieman liikaa minulle. Joillakin oli toinen Joystick erikoisempi malli joitain tiettyjä pelejä varten. Joystick-malleissa oli valinnanvaraa yllin kyllin. Muutama oli laittanut laitteensa keskelle myös trackball:in eli väärinpäin käännettyä hiirtä muistuttavan pallo-ohjaimen. Ratteja näki myös paljon. Eräs oli laittanut napit myös laitteensa sivuille flipperipelejä varten. Se oli ehdottomasti sellainen ominaisuus, jonka ohjaimeeni halusin. Tietokoneellani oli nimittäin erilaisia flipperipelejä aika mukavasti. Lisäksi luin nettiartikkelin, jossa käsiteltiin liikkeeseen reagoivia kytkimiä. Niiden avulla saisi kätevästi tunnistettua ojaimen tönimisen. Töniminen kun on yksi olennainen ominaisuus flipperipelissä. Flipperin plunger, eli pallon pelikentälle laukaisija olisi myös hauska ominaisuus omassa ohjaimessa. Sen rakentamista pitäisi myös ainakin yrittää.

Seuraavaksi piti päättää rakennusmateriaalit, mistä hommata ohjaimet ja millaiset. Moni oli tehnyt ohjaimensa rungon lastulevystä tai MDF-levystä. Lastulevy on kohtalaisen kevyttä, mutta mielestäni murtuu joissain tilanteissa ikävästi. MDF-levyä joku ylisti, mutta joku toinen totesi, että levystä tulee ikävästi hienojakoista pölyä työstettäessä ja sen hengittäminen on kaikkea muuta kuin terveellistä. Eräs oli teettänyt rungon alumiinista, joka oli työstetty ja taivutettu jossakin erikoistuneessa firmassa. Akryyliä, polykarbonaattia ja varsinkin läpinäkyvää oli käytetty laajalti. Monet pitivät, että eri väriset osat, johtot ja elektroniset komponentit näkyivät ohjaimen läpi. Epäilin omia taitojani sisuskalujen siisteyden osalta, joten se idea sai jäädä. Yksi oli omassa projektissaan todennut, että eri muovien on syytä olla todella paksua tavaraa, jotta ne kestäisivät käytössä. Päätin, että ohjaimessani olisi vanerirunko, jonka päällä läpinäkymätön ohut akryyli tuomassa fiksun silauksen. Riemunkirjavat ohjainosat eivät tuntuneet hyvältä ratkaisulta, joten päätin, että ohjain saisi olla harmaa tai musta. Kaikenlaisia ohjaimia, maaleja, listoja ynnä muita sai kaikkein varmimmin mustina, joten väri oli turvallinen ratkaisu. Kaikki ainakin sointuisivat hyvin yhteen. Ohjaimen mustanpuhuvaa ulkonäköä luonnostellessa mielessä kävi jostain syystä Ritari Ässä ja KITT. Erästä ainosta mukaillen: "Siitä se ajatus sitten lähti!"

Suunnittelun lopuksi piti päättää runkoon liitettävät komponentit ja osat. Eri foorumeilla moni oli kehunut Happ Controlsin Super Joystickia kestäväksi kahdeksansuuntaiseksi perusohjaimeksi. Mielestäni ainoa huono puoli ohjaimessa oli se, että osan kiinnitys ei oikein soveltunut suunnittelemaani runkoon. Kiinnitysruuveista olisi jäänyt ikävät reiät raapimaan kämmenselkää tai vielä pahemmassa ratkaisussa itse ruuvit levyn pintaan. Kyseisellä yrityksellä oli muitakin malleja puhumattakaan muista vastaavista alan firmoista ja mielipiteet vaihtelivat eri ohjaimien välillä. Makuasioistahan ei voi kiistellä. Päädyin Happ Controlsin kompromissisauvaan, jonka nimi on Universal Joystick. Siinä on kuulemma muihin ohjaimiin verrattuna erittäin pienet ja siten nopeat liikeradat, hyvin muotoiltu kahva, helppo asennus ilman ruuveja, ja nopea säätömahdollisuus kahdeksalle tai vain neljälle suunnalle. Ohjaimen rakenne ei pikakiinnityksestä johtuen ole niin kestävä kuin esimerkiksi saman firman Super -mallissa, mutta täytyy muistaa, että ohjaimet kuitenkin tehdään pelihallikäyttöön nuorison pahoinpideltäväksi, joten Universal -malli kestäisi aivan varmasti kotona.

Painonappeja oli erilaisin mikrokytkimin varustettuja. Erikoisempia lehtikytkimin varustettuja malleja moni kehui, mutta niiden saatavuus oli epävarmaa. Lehtikytkinnappeja on käytetty flippereissä jo ennen videopelejä. Tällaiset olisivat olleet sopivat sivujen flipperinapeiksi. Mikrokytkinmalleissa oli kuitenkin eniten muoto-, ja värivaihtoehtoja - myös mustaa, joten valinta päätyi niihin. Happ Controlsin Competition -mallia kehuttiin matalaksi ja pieniliikkeiseksi mikrokytkinmalliksi, joten se oli turvallinen valinta. Kaikki napit saivat olla samanlaisia ja samanvärisiä. Ei niitä pelatessa kuitenkaan tuijoteta. Joystickin sekä nappien valintaan vaikutti lisäksi se, että kyseinen myyjä ilmoitti selkeästi asennusreikien koon ja tarvittavan tilan. Ainoa ongelma oli, että miten rakennusvaiheessa porata sopivat reiät napeille, sillä napit olivat tuumamitoitettuja. Säädettävä poranterä kuitenkin löytyi aika helposti.

Myös tapa, jolla omatekoinen laite liitettäisiin tietokoneeseen oli pienoinen pähkinä. Liittämiseen oli muutamakin eri tapa. Kaikissa hyvät ja huonot puolensa. Tuntui, että suuurin osa jo tehdyistä peliohjaimista oli rakennettu hajoittamalla näppäimistö ja kytkemällä ohjaimen ja nappien kytkimet näppäimistön näppäinten tilalle. Tämä tapa vaikutti hankalalta ja moni varoitteli halpojen näpppäimistöjen kanssa esiintyviä ongelmia. Halvat näppäimistöt säästösyistä eivät mm. tunnista useita samanaikaisia näppäinten painalluksia kunnolla. Tavalliseen peliporttiin liittäminen ei myöskään tullut kyseeseen, koska sellaista ei tietokoneessani ole. USB tuntui olevan melkoinen erikoisuus tuolloin oman ohjaimen liittämiseksi ja ihmettelin tätä. Pidin nimittäin USB peliohjaimia kätevinä. Ehkä se oli vain astetta vaikeampaa elektroniikkaa. Osasyy huonoon suosioon saattoi olla USB:n toimimattomuus DOS-ohjelmissa. Tarjolla oli myös valmis piirilevy, joka oli tehty omatekoisille ohjaimille ja vastaaville virityksille. Onneksi kuitenkin törmäsin erään rakentelijan sivuille, jossa kerrottiin, että USB-peliohjaimenkin sisällä on USB-ohjainpiiriä lukuunottamatta melko yksinkertaiset kytkennät, jotka eivät eroa loppujen lopuksi tavallisesta digitaalisesta peliohjaimesta. Halpa ohjain vain palasiksi ja piirilevy sisältä talteen. Tämä maksaisi murto-osan erikseen myytävästä USB-ohjainpiirilevyistä tai edellä mainitusta. Päätin, että hajoitettava ohjain olisi joko Microsoftin Sidewinder, jossa olisi kätevä automaattitulitus valmiina tai Graviksen Game Pad Pro USB. Päädyin Graviksen malliin, koska siinä oli enemmän nappeja käytettäväksi sekä mukana ajuriohjelma, jolla ohjaimen käskyt sai näkymään tietokoneelle näppäimistön painalluksina. Eri näppäimet sai valita vapaasti ja asetuksia tallentaa eri pelejä varten. Tästä ominaisuudesta olisi hyötyä esimerkiksi flipperipelejä ajatellen, jotka harvoin tukevat peliohjaimia. Lisäksi joissain peleissä tarvitsee myös näppäimiä.

Piirsin muoviosat ja vaneriosat CAD-ohjelmalla. Piirustukset olivat niin yksinkertaisia, että käsinkin olisi onnistunut. Muoviosat kuitenkin CNC-jyrsittiin muovialan yrityksessä, joten oli tietokoneesta hyötyäkin. Mustia, akryylisia muoviosia oli kolme: Kansipala, jossa oli valmiit reiät ohjaimelle ja napeille. Nappien reikien sijoittelun hoidin siten, että voi käyttää halutessaan kaikkia kuutta nappia tai vain ensimmäistä neljää, jotka muodostavat joissain peleissä käytettävän timanttimuodostelman. Reiät ovat hieman kaaressa. Ajattelin sen olevan ergonomisempaa. Toinen akryyliosa oli etupala, joka taivutettiin yrityksessä, koska minulla ei olisi ollut moiseen mahdollisuutta. Etuosasta tuli täten mukavasti pyöristetty ja ikäviä saumoja sivuille ei tullut. Viimeinen pala oli takasivu. Se olikin ainoa saumattava pala. Peitin saumat listalla. Akryylilevyjen työstö oli muuten siistiä, mutta kannen viistoksi jyrsityt reunat olivat ammattilaisen tekemiksi hieman karkeat. Samoin kansipalassa oli pieni naarmu suojamuovista huolimatta. Virheet selvisivät vasta suojamuovien poiston jälkeen. Ne harmittivat, vaikka molemmista ongelmista selvittiin vesihiomapaperilla, kiillotuksella ja vahauksella.

Puuosat liimasin puuliimalla yhteen ja reiät porasin akryylilevyn reikien avulla kohdistaen. Liimasin akryyliosat vanerien päälle ja ikävät reunat sain piiloon Duurin mustalla, 15 mm:n PVC-listalla. PVC-muovi olikin paha pala monelle liimalle. En muista merkkiä, mutta jokin rakentajan yleiskontaktiliima puri PVC-listoihin lopulta. Liimoissa on yleensä maininta, jos ne soveltuvat tai eivät sovellu PVC -eli "rasvaisille" muoveille. Liimatut listat on myös taivutettu etureunastaan irvistävien saumojen välttämiseksi. Mustaa muovilistaa oli muuten aluksi todella vaikea löytää, koska valtaosa listoista on yleensä valkoisia tai harmaita. Lopulta soitto Duurin myyjille tuotti tulosta. Erä kaipaamaani listaa oli myyty Rauman Teollisuus-Etolaan. Onneksi tyttöystävä oli Raumalta kotoisin, joten lista tuotiin sukulaisvierailun yhteydessä. Pohjan vanerilevy on maalattu kiiltävällä, mustalla spraymaalilla ja pohjassa on pehmeät, mustat kumityynyt. Sivun ensimmäinen kuva näyttää, miten siisti ja kiiltävä ohjaimesta lopulta tuli. Mustat pinnat ovat mukavan peilikiiltäviä.

Sähkötyöt sujuivat aika kivuttomasti, sillä piirilevy oli yksinkertainen. Peliohjaimen takaosaan upotin mustan keinukytkimen, jolla valitaan, halutaanko käyttää liikesensoria ja plungeria kahden viimeisen tulitusnapin sijaan. liikesensorin säätäminen oli hidasta ja lopulta tulin siihen tulokseen, että jos tönimistoiminto haluttaisiin sujuvaksi, pohjaan pitäisi tehdä jonkinlaiset kiinnitykset jousille tai kumityynyjä liukuvammille osille. Liiketunnistimen epätarkkuus oli myös ikävä puoli. Onneksi osa maksoi vain pari euroa. Parhaimman tuloksen saisi flipperistä tutulla perinteisellä heilurilla, heilurin varren ympärillä olevaan kosketusrenkaaseen olisi hyvä vain tehdä neljä tai kahdeksan kosketuspintaa tönimisen suunnan rekisteröimiseksi. Ehkä elohopeakytkimet toimisivat myös nykyistä komponenttia paremmin. Plungerin tein pitkästä kuningaspultista, jonka ympärillä on jousi ja päässä musta muovinuppi. Pultin toiseen päähän olisin voinut laittaa normaalin mikrokytkimen, mutta ajattelin auton oviin asennettavan sisävalon kytkimen vaimentavan paremmin ja kestävän iskuja. Plunger ei siis toimi täysin samoin kuin oikea, mutta kytkin pysyy kytkettynä niin kauan kuin kahva on vedettynä ja katkeaa välittömästi iskussa. Lopullisen silauksen ohjain sai, kun pinnat kiillotettiin ja vahattiin.

Tyttöystävä ompeli ohjaimelle hienon suojapeitteen. Suojapeite on muotoon ommeltu. Peitteen pinta on harmaata keinokuitua, jollaista repuissa käytetään. Saumat on vahvistettu myös repuista tutulla, mustalla muovisella kanttinauhalla. Sisävuori on tummaa, pehmeää fleeceä. Joystickia varten tehty reikä on vahvistettu mustalla verhorenkaalla. Kangastarvikkeet ja rengas löytyivät kangaskaupasta. Kanttinauha autoverhoiluliikkeestä.

Ohjain on toiminut moitteettomasti. Flipperinapeissa on pienen pieni viive, joka johtuu mikrokytkimen vastuksesta ja kytkentämekanismista. Olen ajatellut viritellä kytkimiä taivuttamalla niitä herkemmiksi tai jollakin tavalla asentamalla lehtikytkimet mikrokytkimien tilalle. Painonapeissa on rungon sisällä oma palautusjousi, joten arvelen lehtikytkimien sopivan pienellä virittelyllä napin rungon päähän. Joystick on myös joitakin pelejä ajatellen hieman liian jäykkä - varsinkin, jos vertaa peliautomaattien pallopäisiin ohjaimiin, joissa ei ole lähes yhtään vastusta. Jäykkyyttä on kuitenkin helppo säätää vaihtamalla ohjaimen jousi hieman löysempään.

Linkkejä:

Alla joitakin hyödyllisiä yksityishenkilöiden ja yritysten sivuja. Mikäli olet kinnostunut tekemään ohjaimesi alumiinista tai teräksestä, metallia leikkaavista ja taivuttavista yrityksistä kannattaa kysellä hintoja. Lastu- MDF- ja vanerilevyjä saa rautakaupoista sekä luonnollisesti puutavaraliikkeistä. Halutessasi siististi mittoihin sahattua tavaraa, pienemmät puutavaraliikkeet sekä puusepänliikkeet ovat parempia vaihtoehtoja. Itse sahautin palat Kalevan vanerissa, koska sirkkeliä tai muuta siistiä jälkeä tekevää sahaa en tuolloin omistanut. Halutessasi normaalista eroavia tai erikoisempia ruuveja ohjaimen runkoon, ruuviliikkeistä löytyy rautakauppoja paremmin valikoimaa. Jotain materiaalia hakiessa nopein tapa löytää on soittaa suoraan valmistajalle ja kysyä tuotteen jälleenmyyjä läheltäsi.